Ympäristö
Pyrimme käyttämään luonnonvaroja tehokkaasti ja minimoimaan toiminnastamme aiheutuvat ympäristövaikutukset, myös tuotteittemme elinkaaren osalta. Arvioimme ympäristövaikutuksia varmistaaksemme, että uusien tuotteiden, prosessien ja teknologioiden tuomat edut ovat jäljelle jääviä riskejä suuremmat. Tarkastelemme näitä arviointeja uudestaan määräajoin mahdollisten uusien seikkojen tai näytön valossa.
Energia- ja ilmastopolitiikka
Vaikka lääketeollisuus ei ole energiaintensiivinen teollisuudenala, energian käytön ja siihen liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen kurissapitäminen on tärkeää Novartiksen menestyksen ja yhteiskuntavastuun kannalta pitkällä aikavälillä. Energiakustannusten kasvaessa kuluja pyritään leikkaamaan parantamalla tehokkuutta ja etsimällä vaihtoehtoisia energialähteitä.
Vuonna 2005 Novartis sitoutui vapaaehtoisesti vähentämään tuotantotehtaittensa kasvihuonekaasupäästöjä Kioton pöytäkirjassa esitetylle tasolle; ts. 5 % alle vuoden 1990 tason vuoteen 2012 mennessä. Vuodesta 2005 lähtien Novartis on raportoinut kasvihuonekaasupäästönsä WRI:n (World Resources Institute) ja WBCSD:n (World Business Council for Sustainable Development) laskentaohjeen mukaisesti.
"Novartis on sitoutunut Kioton ilmastosopimukseen"
Tehokkuus ja uusiutuvat luonnonvarat
Yhdistetyt sähkön ja lämmön tuotantolaitokset (CHP-laitokset) ovat nousseet avainasemaan, kun Novartis pyrkii tehostamaan energian tuotantoa ja käyttöä.
CHP-laitokset tuottavat sähköä siellä, missä sitä tarvitaan ja auttavat välttämään sähkön häviön, jota yleensä syntyy, kun voimayhtiöiden tuottamaa sähköä siirretään siirtoverkossa. Koska CHP-laitokset sijaitsevat lähellä kuluttajia, myös niiden tuottamaa lämpöä voidaan hyödyntää.
Uusien biopolttoaineiden ja biohajoavista jätteistä tehtävien polttoaineiden lisäksi Novartiksella käytetään joissain energiansäästöprojekteissa myös aurinkoenergiaa. Intiassa käytetään höyryn tuottoon bagassi-jätettä, jota syntyy puristettaessa sokeriruokoa. Saksassa sijaitsevaan tehtaaseen puolestaan toteutetaan puuhakkeella toimiva lämmitysjärjestelmä. Italian Rosiassa sijaitsevassa rokote- ja diagnostiikkayksikön tuotantotehtaassa on menossa energiansäästöohjelma, jossa tehdasrakennusten katoille asennetaan aurinkopanelit, jotka tuottavat aurinkosähköä ja ‑lämpöä.
"Aurinkoenergiaa pyritään käyttämään energiansäästöprojekteissa"
Hiilinieluprojektit (Carbon-offset projects)
Vaikka pitkäaikaistavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yrityksen sisäisten hankkeiden avulla, lisätoimenpiteitä tarvitaan, jotta asetetut tavoitteet saavutetaan vuoteen 2012 mennessä. Kioton pöytäkirjaan sisältyy hiilinieluvaihtoehtoja, mm. YK:n puhtaan kehityksen mekanismi (United Nations Clean Development Mechanism), joiden ansiosta yritykset ja maat voivat kompensoida rajat ylittäviä kasvihuonekaasupäästöjään investoimalla erityisesti kehitysmaihin tai kehittyville markkina-alueille perustettaviin hiilinieluihin. Tähän mennessä Novartis on toteuttanut kaksi ulkoista hiilinieluprojektia täyttääkseen puhtaan kehityksen mekanismin vaatimukset.
Novartis on ostanut latinalaisesta Amerikasta laidunmaata, jota metsitetään hiilen sitomiseksi. Istutukset aloitettiin vuoden 2007 aikana, ja tähän mennessä alueelle on istutettu arviolta 3 miljoonaa puuta. Viime kädessä Novartiksen tavoitteena on luoda kestävä metsä, jossa 75 % puista on paikallisia lajeja. Hankkeen toteutumiselle odotetaan kansallisen FSC-järjestelmän (Forest Stewardship Council) mukaista sertifiointia, jonka jälkeen projektin rekisteröidään puhtaan kehityksen mekanismin alle.
Novartisin toinen hiilinieluprojekti on Afrikassa sijaitseva jatropaviljelmä. Jatropa on kasvi, jota voidaan käyttää biopolttoainetuotannossa raaka-aineena. Lisäksi siitä saadaan sähköenergiaksi prosessoitavaa poltettavaa biomassaa. Jatropaa on istutettu jo noin 1800 hehtaaria isolle alueelle. Novartis rekisteröi myös tämän viljelmän YK:n puhtaan kehityksen mekanismin alle.
Jatropa on joulutähden sukulainen ja erittäin öljypitoinen kasvi. Se kasvaa hyvin lähes hedelmättömässä maassa, kestää kuivuutta ja tuholaisia. Se ei kilpaile muiden hyötykasvien kanssa kuten esim. maissin ja rypsin kanssa.
Tähän saakka maankäyttöön perustuvat hiilinieluhankkeet ovat olleet melko harvinaisia. Novartis pitää niitä kuitenkin monipuolisina ratkaisuina, jotka voivat pitkällä tähtäimellä auttaa paikallisväestön taloudellista kasvua samalla, kun ne auttavat Novartisia saavuttamaan sovitut CO2-päästöjen vähennystavoitteet.
"Novartis toteuttaa hiilinieluprojekteja Afrikassa ja Etelä-Amerikassa"

