Novartis maailmalla | Ota yhteyttä
-
title_yritys.gif
tulosta | teksti Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä

Novartis jatkaa yhteistyötä WHO:n kanssa lepran hävittämiseksi maailmasta

Novartis on allekirjoittaa WHO:n kanssa yhteistyösopimuksen, jolla se sitoutuu toimittamaan nk. monilääkehoitoja lepran vastaiseen taisteluun ilmaiseksi.

Viisivuotinen sitoumus sisältää arviolta 26 miljoonan USD arvosta lääkkeitä, joiden käsittelyä ja logistiikkaa varten Novartis lahjoittaa WHO:lle lähes 2,5 miljoonaa USD.

Novartis sitoutuu parantamaan lääkkeiden saatavuutta kehitysmaissa ja avustamaan YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa myös jatkossa.

Tilaisuudessa, joka pidettiin Maailman terveysjärjestön päämajassa Genevessä lokakuussa 2010, Novartiksen toimitusjohtaja Joseph Jimenez ja WHO:n pääjohtaja tri Margaret Chan allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jolla jatketaan yhteistyötä lepran hävittämiseksi maailmasta.
 
Yhteistyösopimuksen mukaisesti Novartis jatkaa ilmaisten monilääkehoitojen (multidrug therapy, MDT) toimittamista kaikkialle maailmaan. WHO:lle annettavalla noin 26 miljoonan dollarin lääkelahjoituksella tullaan hoitamaan arviolta 1,1 miljoonaa leprapotilasta seuraavien viiden vuoden aikana.  Lisäksi Novartis antaa WHO:lle lähes 2,5 miljoonaa dollaria, joilla on tarkoitus kattaa lääkkeiden käsittely- ja logistiikkatoimintoihin liittyvät kustannukset.
 
“Viimeisten kymmenen vuoden ajan olemme työskennelleet yhdessä WHO:n kanssa tarjotaksemme ilmaisen hoidon lepratartunnan saaneille kaikkialla maailmassa. Olemme edistyneet valtavasti, mutta taistelua ei ole vielä kokonaan voitettu”, sanoi Novartiksen toimitusjohtaja Joseph Jimenez. ”Tulemme jatkossakin varmistamaan, että potilaat saavat tarvitsemat lääkkeet, ja aiomme jatkaa tätä avustusohjelmaa, kunnes lepra on saatu lopullisesti hävitettyä”.   
 
Novartis ja Novartiksen kestävän kehityksen säätiö (Novartis Foundation for Sustainable Development) ovat sitoutuneen pitkäaikaiseen taisteluun lepraa vastaan. Vuodesta 2000 lähtien Novartis on lahjoittanut yli 45 miljoonaa monilääkehoitopakkausta (WHO:n suosittelema hoito lepraan), joiden avulla on autettu arviolta 5 miljoonaa leprapotilasta eri puolilla maailmaan. Novartisin säätiö on taistellut aktiivisesti lepraa vastaan jo yli 25 vuotta. Säätiöllä on ollut keskeisen toimijan ja tukijan rooli lepralääkehankkeissa. Näiden lääkelahjoitusten avulla on pystytty vähentämään tautiin liittyvää leimaantumista ja sopeuttamaan potilaita uudelleen yhteiskuntaan.
 
”Yhteistyö Novartiksen ja WHO:n välillä, joka tähtää lepran hävittämiseen maailman terveysongelmien joukosta, on ollut erittäin tuloksellista.  Avaintekijä tähän menestykseen on ollut molempien osapuolien vahva sitoutuminen”, sanoi tri Margaret Chan allekirjoitustilaisuudessa.
 
Vuoden 1985 jälkeen yli 14 miljoonaa ihmistä on parantunut leprasta monilääkehoidon ansiosta, eli taudin maailmanlaajuinen esiintyvyys on vähentynyt noin 95 %. Vuonna 2009 uusia tapauksia esiintyi vielä 140 maassa, mutta tapausten määrä oli alle 250 000. Tästä menestyksestä huolimatta lepran hoito ja seuranta on edelleen kriittisessä vaiheessa, ja tuntemus taudin suhteen on käymässä harvinaisemmaksi.  Lepran varhainen havaitseminen ja ilmaisen hoidon jatkuva saatavuus on jatkossakin elintärkeää.

Monilääkehoidon kehittäminen muutti merkittävästi lepran ennustetta. Monilääkehoito koostuu kolmesta lääkkeestä (rifampisiini, klofatsimiini ja dapsoni), joista kaksi (rifampisiini, klofatsimiini) kehitettiin Novartiksen tutkimuslaboratorioissa 1980-luvulla. Monilääkehoidon avulla on pystytty parantamaan potilaita, estämään lepratartuntojen leviämistä ja vaikeaa vammautumista. Jopa taudin vaikeimmasta muodosta kärsivillä potilailla on nähtävissä kliinistä edistymistä viikkojen sisällä hoidon aloittamisesta.

Uusi yhteistyösopimus solmittiin kaudelle tammikuu 2011 – joulukuu 2015. Sopimus on jatkoa kahdelle aikaisemmalle vuosina 2000 ja 2005 allekirjoitetuille yhteistyösopimuksille, joilla Novartis sitoutui toimittamaan ilmaista MDT-hoitoa potilaille kaikkialla maailmassa.

Novartiksen kestävän kehityksen säätiö (Novartis Foundation for Sustainable Development)

Novartiksen kestävän kehityksen säätiö suunnittelee ja tukee kehitysmaiden köyhille suunnattuja hankkeita, joilla vahvistetaan ja turvataan välttämätön terveydenhuolto näissä maissa. Säätiö pyrkii edistämään kehityspoliittista keskustelua julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä erilaisten tapahtumien ja julkaisujen kautta. Tieteellisten analyysien avulla säätiö auttaa myös määrittämään yritysten, erityisesti lääkeyritysten, yhteiskuntavastuun muotoja sekä rajoja. Lisätietoja on saatavilla osoitteessa www.novartisfoundation.org.