Yhteiskuntapäivä Kaunialassa
Keskeinen osa yhteiskuntavastuutamme
Yhteiskuntapäivä on Novartiksen vuotuinen hyväntekeväisyyspäivä, jolloin Novartisin työntekijät lahjoittavat oman työpanoksensa yrityksen valitsemalle taholle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että novartistit jalkautuvat valittuun kohteeseen ja tekevät siellä sovittuja työtehtäviä.
Novartiksen maailmanlaajuisesti toteutettava yhteiskuntapäivä ”Community Partnership Day” on keskeine osa yrityksen yhteiskuntavastuuta. Yhteiskuntapäivä perustettiin vuonna 1996 kun sveitsiläiset lääkeyritykset Ciba-Geigy ja Sandoz yhdistyivät muodostaen Novartis konsernin.
Jo 12. vuosi meneillään
Suomessa Novartis on osallistunut yhteiskuntapäivään alusta asti. Tämä vuosi on jo kahdestoista vuosi kun henkilökuntamme lahjoittaa päivän työpanoksensa hyväntekeväisyyteen. Yhteiskuntapäivämme kohteita vuosien varrella ovat olleet mm. Suomen Syöpäjärjestöt, Lastenklinikan Sydäntutkimusyksikkö, Näkövammaisten keskusliitto, Iholiitto, Espoon Sydänyhdistys ja dementiayhdistykset.
Kaunialan sotavammasairaala kohteenamme tänä vuonna
Yli 40 novartislaista jalkautui huhtikuun aurinkoisena tiistaina Kaunialan sotavammasairaalaan viettääkseen päivän yhdessä sotaveteraanien kanssa. Päivän ohjelmassa oli pihapiirin kunnostamista, perinteistä makkaran grillausta ulkona, leipomista ja räiskäleiden paistamista osastoilla, päivän lehtien lukemista, ulkoilemista ja seurustelua.


