Maailman osteoporoosipäivä 20.10.2008
Pidä huolta luistasi!
Vaihdevuosien jälkeinen osteoporoosi on vakava sairaus, jota arvioidaan esiintyvän yli 150 miljoonalla ihmisellä kaikkialla maailmassa. Suomessa arvioidaan olevan noin 400 000 henkilöä, joilla on osteoporoosi ja saman verran, joilla on osteopenia (alentunut luuntiheys).
"Arvion mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain
30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen"
Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella henkilöllä on 2–4 -kertainen riski saada uusi murtuma muuhun väestöön verrattuna. Arvion mukaan kahdella viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yhdellä seitsemästä miehestä murtuu jäljellä olevan elämän aikana ranne, nikama tai lonkka. Käypä hoito –suosituksenkin mukaan osteoporoosihoidon perimmäisenä tavoitteena on luunmurtumien - erityisesti lonkkamurtumien - ilmaantuvuuden pienentäminen.
Timeless Women –tutkimus kartoitti suhtautumista osteoporoosiin
Maailman osteoporoosipäivän yhteydessä julkaistu kansainvälinen Timeless Women –tutkimus kartoitti osteoporoosia sairastavien naisten ja osteoporoosia hoitavien lääkereiden suhtautumista osteoporoosiin. Timeless Women –tutkimukseen haastateltiin 1000 osteoporoosia sairastavaa naista ja 500 osteoporoosia hoitavaa lääkäriä Euroopassa ja Meksikossa. Tutkimustulokset julkistettiin 13.10.08 kansainvälisen Timeless Women –osteoporoosikampanjan avajaisissa Brysselissä (The Campaign for Stronger Bones). Tutkimuksen teettivät kansainvälinen osteoporoosisäätiö (The International Osteoporosis Foundation), kansainvälinen naislääkäreiden yhdistys (Medical Women’s International Association), Valitut Palat ja lääkeyritys Novartis.
"Osteoporoosi ei estä täysipainoista elämää"
Uuden tutkimuksen mukaan osteoporoosi ei estä täysipainoista elämää. Suurin osa osteoporoosia sairastavista naisista pitää itseään aktiivisina ja elinvoimaisina. Sen sijaan osteoporoosipotilaita hoitavat lääkärit ovat enimmäkseen sitä mieltä, että osteoporoosi rajoittaa elämää ja heikentää elämänlaatua.
Timeless Women -tutkimus paljastaa myös, että monet osteoporoosia sairastavat naiset eivät noudata tunnollisesti lääkitystään, minkä vuoksi heillä on suurempi riski murtumiin kuin niillä, jotka ottavat lääkkeensä säännöllisesti. Sekä osteoporoosipotilaat että osteoporoosia hoitavat lääkärit ovat samaa mieltä siitä, että tehokkaan lääkityksen löytäminen on avainasia osteoporoosipotilaan hyvän elämänlaadun ylläpitämisessä. Lääkäreistä 85 % uskoo, että osteoporoosin hoitoa voidaan kehittää nykyisestä. Myös puolet haastatelluista potilaista on sitä mieltä, että hoidossa on kehittämisen varaan.
"Osteoporoosilääkityksen vaihtoehdoista potilaat valitsivat mieluiten joko kerran viikossa (29 %) otettavan lääkkeen tai kerran vuodessa infuusiona annettavan lääkkeen (24 %). Muita vaihtoehtoja ovat kolmen kuukauden välein, kuukausittain, päivittäin tai useamman kerran päivässä otettava lääkitys"
”Tutkimuksella saavutettiin sille asetettu tavoite auttaa ymmärtämään paremmin osteoporoosia sairastavia naisia, heidän asenteitaan sairauttaan ja saamaansa hoitoa kohtaan. Tutkimus antaa myös arvokasta tietoa hoitavan lääkärin suhtautumisesta osteoporoosiin”, toteaa lääketieteellinen asiantuntija Päivi Paldánius Novartis Finland Oy:stä.
Tutkimuksen toteutti riippumaton tutkimuslaitos Double Helix heinäkuussa 2008. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse yhteensä 1000 osteoporoosia sairastavaa naista ja 500 osteoporoosia hoitavaa lääkäriä Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Meksikossa. Haastatellut naiset olivat 55-65-vuotiaita ja joko saivat tai olivat saaneet viimeisen kahden vuoden aikana säännöllistä osteoporoosilääkitystä. Haastatellut lääkärit vastaanottivat keskimäärin 65 osteoporoosipotilasta kuukaudessa. Haastatellut naiset eivät olleet haastateltujen lääkäreiden potilaita.
Lue lisää Timeless Women –kampanjasta ja tutkimuksen tuloksista www.fortimelesswomen.com -sivuilta (englanniksi).
Lisää hyödyllistä tietoa osteoporoosista, sen toteamisesta ja elämästä osteoporoosin kanssa löydät www.suojaaluustosi.fi -sivuilta.
Voit myös lukea lisää maailman osteoporoosipäivästä Kansainvälisen osteoporoosijärjestön sivuilta IOF (englanniksi).

