Syöpätaudit
Syöpätaudit ovat joukko erilaisia tauteja. Syöpätautien tuntemus ja hoitomuodot ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä ja hoitotulokset ovat yhä parempia. Syöpätaudit ovat nykyisin tauteja muiden tautien joukossa. Tieto syöpätaudista muuttaa elämää väliaikaisesti. Hoitojen päätyttyä, elämä jatkuu useammalla entisellään – ehkä monisyisempänä, herkistyneenä.
Syöpä on yleinen sairaus. Suomessa todetaan vuosittain noin 24 000 uutta syöpätapausta, jotka jakautuvat melko tasaisesti naisten ja miesten kesken. Näin ollen joka neljäs suomalainen sairastuu elämänsä aikana syöpään.
Syövän ennuste eli taudista paraneminen riippuu useista tekijöistä, kuten syöpätaudin muodosta ja syöpäkasvaimen levinneisyydestä. Puolet syöpään sairastuneista paranee.
Keskuudessamme elää kaikkiaan noin 120 000 syövän jossakin vaiheessa sairastanutta suomalaista. Myös monet potilaat, joita ei voida parantaa pysyvästi, elävät parantuneiden hoitomahdollisuuksien ansiosta pitkään.
Naisten yleisin syöpä on rintasyöpä, johon sairastui vuonna 2004 noin 4 000 naista. Miesten yleisin syöpä eli eturauhassyöpä todettiin samana vuonna noin 5 200 miehellä. Syöpien määrän ennustetaan kasvavan niin, että vuonna 2015 molemmilla sukupuolilla todettaneen noin 15 000 uutta syöpätapausta vuodessa. Väestön vanheneminen selittää useiden syöpien yleistymisen kokonaan tai lähes kokonaan.
Syövät hoidetaan pääosin erikoissairaanhoidossa. Perusterveydenhuollon tehtävä on lähinnä tunnistaa oireet ja tehdä alustavat diagnostiset testit. Jos niiden perusteella on syytä epäillä kasvainta, potilas ohjataan erikoissairaanhoidossa tehtäviin tarkempiin tutkimuksiin. Ennen hoidon aloittamista erikoissairaanhoidossa varmistetaan diagnoosi ja selvitetään levinneisyysaste.
Syövän hoidossa käytetyt menetelmät eroavat suuresti eri syöpätautien, niiden pahanlaatuisuuden ja levinneisyyden mukaan. Hoidon valintaan vaikuttavat myös potilaan ikä, yleiskunto ja muut sairaudet. Hoidoissa on kuitenkin myös tiettyjä yhtäläisyyksiä. Käytetyimpiä hoitoja ovat leikkaukset, säde-, solusalpaaja- sekä erilaiset lääkehoidot.
Monet syöpäkasvaimet metastasoivat eli leviävät tiettyyn paikkaan elimistössä. Esimerkiksi rintasyöpä ja eturauhassyöpä metastasoituu tavallisemmin luustoon. Luumetastaasit kehittyvät yleensä muutamassa vuodessa. Luumetastaaseja todetaan yleisimmin selkärangan nikamissa, lonkkaluissa ja lantiossa, kylkiluissa, pitkissä luissa esim. reisiluissa ja kallossa. Luumetastaasien toteamisen jälkeen monet elävät vuosikausia normaalia elämää. Luumetastaaseja voidaan hoitaa – ja jopa estää – asianmukaisella hoidolla.
Syöpiä on hyvin erilaisia. Voidaan erotella kiinteitä, hematologisia ja harvinaisia syöpäkasvaimia. Kaikkiin eri syöpätauteihin kehitetään uusia hoitoja ja tutkimusta kohdistetaan myös mitä harvinaisimpiin syöpäkasvaimiin.
Potilaan kokonaisvaltainen, henkilökohtainen hoidon tarpeen huomioiminen on aina ensisijaista.




