Novartis maailmalla | Ota yhteyttä
597x100_tietoa_terveydesta.jpg
title_tietoaterveydesta.gif
tulosta | teksti Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä

Allergia ja atopia

Allergia on yliherkkyysreaktio joka ”jää muistiin”. Allergia kehittyy, kun elimistö herkistyy jollekin ulkoiselle aineelle, joka saa aikaan liioitellun immunologisen vasteen. Jos allerginen ihminen kohtaa saman aineen uudestaan, toistuu yliherkkyysreaktio nopeasti ja voimakkaasti. Muisti piilee T-auttajasoluiksi nimetyissä valkosoluissa.

Atooppinen allergia on tavallisin allergiamuoto. Atopiassa nämä muistisolut aikaansaavat ylimitoitetun allergiavasta-aineiden tuotannon. Taipumus atooppiseen allergiaan on perinnöllistä.

Atooppinen allergia on hyvin tavallista ja on arvioitu, että miltei 20–25 % ihmisistä kokee atooppisen allergian jossakin muodossa elämänsä aikana.

Atooppisen allergian oireet riippuvat siitä, missä elimessä reaktio ilmenee. Atopia ilmenee allergisena nuhana, astmana, ekseemaihottumana tai näiden yhdistelmänä. Allerginen nuha on usein kausiluontoista nuhaa, joka ei selity millään infektiolla. Astmassa hengitysteiden tulehdus johtaa keuhkoputkien supistumiseen, mikä aiheuttaa hengenahdistusta.

Atooppinen ihottuma ilmenee kutiavana, punoittavana ja usein vetistävänä ekseemana. Viitteitä taipumuksesta atooppiseen allergiaan saadaan oireista, potilaan sairaushistoriasta ja veren allergiavasta-aineiden kokonaispitoisuudesta. Tämän jälkeen voidaan yrittää selvittää, mille aineille kyseinen henkilö on mahdollisesti allerginen tekemällä ns. RAST -tutkimus verestä tai ihopistokoe.

Myös atooppisen allergian hoito riippuu taudin luonteesta. Yleinen tavoite on mahdollisuuksien mukaan välttää altistumista aineille, joille on allerginen. Koska atooppinen iho yleensä on ärsytysherkkä ja kuiva, joutuu atoopikko myös välttämään ihoa ärsyttäviä aineita ja käyttämään perusvoiteita ihon rasvaamiseen. 

Kaikkien atooppisten tautien hoidon tavoitteena on lääkehoitojen avulla pyrkiä vähentämään tulehduksen määrää. Antihistamiinihoidoilla pyritään estämään allergisessa reaktiossa vapautuneen histamiinin aiheuttamat oireet. Astman hoidossa käytetään myös erilaisia keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä ja vaikean astman hoitoon on käytössä ihon alle pistettävä allergiavasta-aineita sitova lääke.

Atooppiset taudit ovat suurimmalle osalle potilaista lieviä tai vähäoireisia, mutta osalle myös merkittävästi elämänlaatua alentava/huonontava tauti. Atooppinen ihottuma ja astma voivat esimerkiksi rajoittaa työelämää, harrastuksia ja lisätä sairaslomia. Vaikeassa astmassa äkillinen voimakas astmakohtaus voi jopa olla hengenvaarallinen.